Maaliskuu alkoi

Maaliskuuta näyttää kalenteri eikä kevättä näy missään. Synttärit mulla on muutaman viikon päästä ja perinteisesti niihin aikoihin on ollut kamalat loskakelit, ettei varmasti pysty laittamaan korkokenkiä jalkaansa kun baariin tahtoo lähteä. Oon innolla lueskellut useampaa blogia, joissa kerrotaan miten Briteissä on jo kevättä ilmassa ja ah, kun saa ballerinat jo laittaa jalkaan. Oi kun täälläkin vois tehdä saman! On vaan vilustuminen tiedossa, jos kesäkengät lykkää jalkaan ja jättää kerrospukeutumisen kokonaan pois.

Munhan oli tarkoitus lähteä Lontooseen juhlistamaan synttäreitä kaverin kanssa, mutta siitä reissusta ei nyt tulekaan mitään. Kaverista ei ole mitään kuulunut eikä mulla ole ihan riittävästi rahaa jemmassa, että mulla olis varaa sinne asti lähteä. Sen sijaan ostan itselleni synttärilahjaksi uuden puhelimen tulevana keskiviikkona (jee!) ja lähden synttäreinä baariin muutaman kaverin kanssa. Olisin tosiaan neljännesvuosisadan kunniaksi halunnut tehdä jotain erikoisempaa, mutta jos sitten kolmekymppisiä viettäis erikoisemmin.
Uusi puhelin tulee hyvin todennäköisesti olemaan Samsung Galaxy Trend Plus, kun se Verkkokauppa.comissa on vaan 80 euron hintainen. Kamera siinä ei oo mikään erikoinen, mutta pääasia onkin se, että saan ne sieltä koneelle jotenkin, kun toi mun pokkari alkaa vedellä viimeisiään muutenkin. Ja saan siihen sellaisetkin sovellukset, jotka ei tähän mun kakkaan Nokia Ashaan enää suostu latautumaan (Whatsapp, Instagram nyt ei oo ikinä toiminutkaan).

Yritän muuten keräillä paljon kivoja blogeja lukulistalle, erityisesti sellaisia, joiden kirjoittaja asustaa ulkomailla. Mieluiten Briteissä, ehkä jopa pääsääntöisesti Lontoossa. Jos teillä on tällaisia tiedossa, niin saa meikäläiselle linkkailla! Toki mulla on kirjanmerkeissä jemmassa useampia, jotka tulee päivittäin tsekattua uusien kirjoitusten toivossa, mutta lisääkin voisi aina olla. Pitäisi noi nykyisetkin laittaa ihan tuolta seurattaviksi, mutta toistaiseksi oon vaan kliksutellut kirjanmerkeistä auki.

Innostuva suunnittelija vauhdissa

Tiedätkö sen tunteen, kun sulla on jotain haaveita ja tuntuu ettet ikinä pääse sinne asti? Tuntuu ihan turhalta avata mitään blogeja, jotta voi lukea muiden haaveiden toteutumisesta kun tulee vaan paha mieli ja tuntuu siltä, että on turha kuvitellakaan pääsevänsä täältä mihinkään. Siksipä mä olen miettinyt, että taidan ruveta tekemään ihan tarkkoja suunnitelmia toteuttaakseni haluamani asiat.

En nyt tarkoita mitään minuutin tai päivän tarkkuudella tehtyjä aikatauluja, vaan sellaisia suuntaa-antavia ihan. Esimerkiksi "Muutan Britteihin vuoden 2016-2017 vaiheessa" tai "Valmistumisen jälkeen säästän pari tonnia työskentelemällä 24/7 ja muutan, kun rahat on kasassa". Oikeastihan mun tekis mieli laskea päiviä siihen vuodenvaihteeseen. Oikeastaan voisinkin laskea, voihan sitä muuttaa sitten, jos siltä tuntuu?
Nyt on siis 477 valmistumiseen (plusmiinus muutama päivä) ja 691 päivää siihen kyseiseen vuodenvaihteeseen. Jotenkin numerot on mulle helpompia käsitellä, täähän tuntuu jo siltä ettei siihen nyt ihan älyttömän pitkä aika ole enää!

Käytännössähän tässä on liki 2 vuotta vielä aikaa, joten ehtii pohtia kaikenlaista. Mihin päin maata mä haluan muuttaa? Yritänkö etsiä työpaikkaa etukäteen? Entä jos se onkin ihan kamala paikka ja haluan sieltä pois? Entä jos asiat menee päin persettä, vaihdanko kaupunkia vai mitä mä sitten teen? Kaikkea jännää sitä pienessä mielessä voikin pyöriä.

Ja valmistumiseen on enää reilu 470 päivää. Siis täh, niin vähän? Tuntuu että koulua on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon, eihän toi voi pitää paikkaansa. Mutta kyllä, vuosi ja 3 kuukautta niin mulla on paperit tuolta koulusta, vihdoin! Johan mä oon 26-vuotias ku mä tuolta valmistun. Hommaa riittää vielä vaikka kuinka, esimerkkinä tää tänään alkava työharjoittelu, joka kestää toukokuun loppuun asti. Sitten onkin edessä enää kolmosvuosi koulussa ja homma olis taputeltu kasaan. Ei kuulosta yhtään todelliselta.

Kotikatu iltamyöhäsellä. Lunta tupruttaa. Kuvan laatu on kamala.

Innostuva suunnittelija

Teinpä huvikseni Enneagrammi-testin (testin voi tehdä täällä), vaikka muistelin tehneeni testin aiemminkin. Silloin testi oli kyllä erilainen ja sain tulokseksi eri ihmistyypin kuin tällä kertaa. Viime kerralla olin Vahva Vaikuttaja ja tällä kertaa Innostuva Suunnittelija, kuten joku tarkkasilmäinen ehkä otsikosta huomasikin.

Testi mukaan olen kaikkea seuraavaa: (kursivoituna ne, joita en koe osittain/ollenkaan itseäni kuvaavaksi)
eloisa * iloinen * idearikas * innostava * visionääri * optimistinen * monipuolinen * seikkailija * korkealentoinen * hauska * myönteinen * vaihtelunhaluinen * nopea * inspiroiva * kekseliäs * eteenpäin menevä * spontaani * monilahjakkuus * lyhytjännitteinen * kärsimätön * itsevarma * vapautta kaipaava *

Parhaimmillaan: iloinen, idearikas ja monipuolinen
Huonoimmillaan: levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön

Parhaimmillaan ja huonoimmillaan -ominaisuudet kyllä kuvasivat mua ihan täysin. Noista ominaisuuksista muutenkin suurin osa osui nappiin, vaikka tässä tietysti on suurimmaksi osaksi positiivisia juttuja ja ne negatiivisimmat ei tässä listassa ole.
"Minusta on hauskaa suunnitella uusia mielenkiintoisia asioita. Nautin innostavista ideoista ja uusista mahdollisuuksista. Toivon elämääni vaihtelua ja sopivasti jännittävää seikkailua."

Tässä tarkemmassa kuvauksessa on monia mua kuvaavia juttuja myös. Mulla on aina monta rautaa tulessa ja suunnittelen milloin mitäkin projekteja/reissuja/tulevaisuudenjuttuja. Mä kyllä lannistun helposti, mutta nousen sieltä masennuksesta yhtä nopeasti ku sinne tipahdinkin ja ryhdyn suunnittelemaan epäonnistunutta asiaa uudelta kannalta.
"Innostuva suunnittelija saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan." Rajoitukset ja tiukat säännöt on inhottavia. En anna muiden mielipiteiden hidastaa mun vauhtia, vaan pidän oman pääni (yleensä), riippuu vähän asiasta.
Pitkästyn helposti, janoan seikkailua. En nyt ihan tyhmänrohkea välttämättä ole, mutta ei paljoa puutu. Monilahjakas en kyllä ole, mutta opin nopeasti uudet asiat ja joissain kehityn ihan hyväksikin asti. "Elämä on Seiskalle nautinto ja parhaimmillaan hän on kokemuksistaan ja elämästään syvästi kiitollinen."

Otinpa kerran rennosti

"Ens viikolla käyn sit pilateksessa ja venyttelyssä, kokeilen semmosia rauhallisempia lajeja niinku." Niinpä vissiin, ei tää sohvalla makaaminen ihan liikunnasta taida mennä. Oli siis tosiaan tarkoituksena käydä tällä viikolla kokeilemassa jotain uutta, rauhallisempaa lajia sen bodypumpin vikatikin jälkeen, mutta jostain syystä nyt ollaan jo sunnuntaissa enkä oo vieläkään näyttänyt naamaani Fressillä tällä viikolla. Siis äh, enkö nyt vois ees vähän pitkäjänteisemmin harrastaa jotain..

Kouluhommia sain tällä viikolla sentään tehtyä. Olis vielä jotain hintalappuja väsättävä ja kirjotettava about 15 sivua myymälämiljöö-tehtävään, mutta BLAH. Työharjoittelupaikkakin pitäisi etsiä, se nimittäin alkaa 9.2. ja papereiden pitäis olla valmiina viimeistään edeltävänä perjantaina, tai harjoittelua ei voi aloittaa. Toinen BLAH.

Mä tartten uuden kameran ja puhelimen. Kameran objektiivi on inan verran hajalla (ollut jo pidemmän aikaa, mutta nyt se alkaa myös vaikuttaa käyttöön) ja nykyinen puhelin nyt on vaan niin susihuono että uusi olis saatava. Valitettavasti en kumpaakaan saa ainakaan ennen kesää, sillä nyt parin kuukauden rahat menee maaliskuun Lontoo-reissuun, kun nykäisen itseni tästä sohvasta irti ja lähden kaverin kanssa juhlistamaan mun kaksvitosia muutamaks päiväks ulkomaille. Jeij!

Tänään oonkin kärsinyt tupakattomuudesta. Viimeisetkin rahat hävis tililtä tossa puolentoista viikkoa sitten ja siitä lähtien on kärvistelty. Elän pääasiassa kahvilla ja makkaralla, ja kahvikin on justkoht loppumassa. Kävin tänään herwoodin toisella puolella pummimassa kaverilta 5 tupakkaa, toinen kaveri laittoi tilille 5 euroa että saan huomenna lisää tupakkaa. Tiistaina tulee 4,5 euroa, joilla oli tarkoitus ostaa ruokaa, mutta taidankin ostaa kahvia. Loput sumplin sitten sitä mukaa kun tilanteita tulee eteen.

Oho, jopas aika hurahtaa!

Jep, taas kävi niin, että oon unohtanut koko blogin. Onhan se ajatus tuolla pääkopan takaosassa pyörinyt vähän väliä, kun muiden blogeja lukee, mutta omaan ei tunnu olevan ikinä aikaa/innostusta/aihetta. Tällä kertaa päätin kuitenkin rustata nopean 10 minuutin tekstin!

Kävin viime viikon tiistaina kuntospinningissä. Eipä tunnissa mitään vikaa ollut, hauskaahan se oli ja kolme varttia hurahti tosi nopeasti. Ongelmana olikin se pyörän satula! Ei oo muuten mikään maailman mukavin satula, sillä jopa mun vähemmän herkkää takapuolta ja erityisesti jotain istumaluita (tai mitänenytolikaan) alkoi särkeä jo puolessavälissä tuntia. Kärsin kuitenkin homman loppuun suosiolla, olis sieltä takarivistä sen verran noloa ollut poistua kesken kaiken. Tunnin loputtua sitten alkoikin päässä vippaamaan niin, että piti ottaa pyörästä tukea kun seisoi sen vieressä. Onneksi sen pystyi naamioimaan venyttelyksi, kun sitäkin vielä kaiken päätteeksi harrastettiin minuutin verran!

Torstaina sitten kävin Bodypumpissa. Ja ai suatana! Jalat tärisi puolen tunnin jälkeen ja liikkeet sai tehdä joko puoliteholla tai jättää puolet niistä tekemättä. Onneksi ohjaaja osasi neuvoa myös ne vähemmän raskaat liikkeet ja vieruskaveri auttoi tällaista avutonta ekakertalaista oikein mielellään. Kyllä sen rykäyksen jälkeen ihan hyvä fiilis oli, pakko se on kokeilla myöhemmin (paremmassa kunnossa) uudestaan!

Perjantaina en sitten meinannut päästä sohvalta millään ylös. Jumituin siihen kunnes tajusin voivani kierähtää siitä alas joutumatta käyttämään suurempia lihaksia. Kävely oli hankalaa, kädet tärisivät hiuksia kuivatessa ja meikkaaminen oli aavistuksen verran työlästä. Koulussa ei meinannut perse nousta penkistä.. mutta tää oli vielä pientä tulevaan verrattuna!
Koulukaverin uhkausten mukaisesti tilanne vaan paheni. Tulevana yönä en meinannut saada unta, kun olkapäät tuntui siltä että ne lähtee justnyt irti jos yritän vähänkin maata missä tahansa asennossa. Nukuin sinä yönä 4 tuntia. Lauantaina kävely sujui vielä hitaammin kuin edeltävänä päivänä ja piti kulkea hartiat lysyssä ja kädet eteen tuotuna. Kyykistyminen oli hankalaa ja vessassa käydessä haaveilin olevani mies, jottei pytylle vaan tarttis istua. Sunnuntaina olo olikin maagisesti parempi, enää reidet muistivat torstaiden urakan ja kädet pystyi vaivatta nostamaan suoraksi ylös. Hurraa, selvisin hengissä!

Tällä viikolla kyllä pitäydyn jossain vähän rennommissa lajeissa. Oliskohan pilates mitään? Tai ehkä käyn salilla tekemässä pikkiriikkisen lihasta ja käyn venyttelemässä sitten tunnilla varmuuden vuoksi, ettei tuu samanlaista viikkoa ku mitä viikonloppu oli.

Ja kiitos erään ystäväni olen pohtinut muuttoa Britteihin valmistumisen jälkeen. Lontoo olis tottakai The Juttu, mutta siellä on asumisen kustannukset ihan älyttömiä! Oon kyllä todennut olevani sen verran omituinen tyyppi, että saattaisin jopa kimppakämppään lähteä, varsinkin kun voisin lähteä valmiiksi kalustettuun kämppään täältä vaan parin matkalaukun kanssa. Toki säästöjä pitää olla, että tollasesta selviää hengissä, mutta jos sieltä aika nopsaan sais töitä niin why not?

Jee, mä teen jotain!

Kävin viime viikolla shoppaamassa jumppakuteet. Mukaan tarttui tommoset ihanat löysät pöksyt (mustat tietysti) ja Ginasta ihan normaali musta painijaselkäinen toppi. Tossut olikin omasta takaa, kun satuin ne löytämään tuolta vaatehuoneesta (varastohuoneena toimivasta sellaisesta). Urheilurintsikat pitäisi vielä ostaa, mutta käpy paloi jo yksien sovittamisen jälkeen. L-kokoa en meinannut saada pois päältä sitten millään ja puoliksi tosissani jo pohdin lähteväni ne päällä kassan kautta, ettei tarvitse niitä siinä kopissa repiä rikki. Päädyin sitten riisumaan ne toista kautta ja sovittamaan XL-kokoa, joka sitten oli mulle aivan liian iso ja ihan yhtä tyhjän kanssa. Useampia en sitten jäänyt sovittamaan. Mitä ihmettä mun pitäs niiden kanssa tehdä? En toiste haluais joutua samaan tilanteeseen, että joudun miettimään niiden auki saksimista sovituskopissa!

Samalla reissulla löysin itselleni oikein tummansinisen juhlamekon sinne kaverin häihin sekä mekkoon sopivat ballerinat. Yhteensä näihin kului muistaakseni n. 70 euroa, mikä oli ihan passeli budjetti mulle. Etsittiin kaverin kanssa vielä mekkoon sopivaa paksua vyötä, mutta sellaista kohtuuhintaista ei löytynyt mistään.. päädyin siis ostamaan vaan roikkuvan hopeakorun siihen kaveriksi. On se ihan hyvä ilman sitä vyötäkin!

Nyt ongelmana vaan on se, etten välttämättä edes pääse sinne häihin, sillä koiranhoitaja perui tulonsa viime tingassa. Hiukan sattuu kupolissa tää kavereiden läpi miettiminen, että kenet mä sitten tänne tilalle saisin. Koiraa ei voi mukaankaan ottaa eikä jättää tänne yksin, niin vaihtoehdot on hiukan vähissä. Muutenkin tän kaverin kanssa oltiin sovittu aikoja sitten, että hän tulee silloin ja hoitaa Lolaa, ja nyt keksitäänkin sitten ihan kummallisia tekosyitä, että miksei muka päästäkään tulemaan.

Suoraan sanottuna vituttaa ihan jumalattomasti! Jos mä ton ihmisen takia missaan ne häät niin kyllä sitten on helvetti irti. Ensinnäkin voin vannoa, että morsian tappaa mut jos nyt ilmoitan etten pääsekään, koska koiralle ei ole hoitajaa, ja toisekseen mä aion pistää sellaisen mekkalan pystyyn tälle hoitajalle. Toivotaan nyt parasta, että saisin jonkun muun hoitajan Lolalle.

Täytynee käydä purkamassa vähän aggressioita tuolla Fressillä taas joku päivä. Jos ei huomenna pääse lihaskivuilta (veikkaan että tekee jo tänpäivänen aika gutaa lihaksissa) niin sitten vaikka keskiviikkona.

Random kuulumisia

Eipä oo minkään harrastaminen kyllä edennyt yhtikäs mihinkään. Jumppakuteet odottaa meikäläistä edelleen siellä kaupassa ja rahaa niiden ostamiseen tulee vasta ens viikon perjantaina. Päätin, että ens viikon lauantaina pidän shoppailupäivän ja käyn hakemassa kaiken tarvittavan silloin, jotta on sitten maanantaina pt-tapaamisessa jotain päällepantavaa vanhojen ja reikäisten vaatteiden sijaan.

Kesäfiilistelyä

Töitä on sen sijaan kyllä riittänyt! Tää on viikon kuudes työpäivä ja huomenna olis vielä 9-tuntinen päivä. Ke-pe on myös töitä, mutta sitten onkin kahden päivän vapaa ennen kuin koulu alkaa taas maanantaina. Jotenkin sitä alkaa olla tässä vaiheessa viikkoa jo ihan poikki, mutta ainakin tietää, että rahaa tulee (joskin vasta syyskuussa).
Toi kirjakauppa on kyllä mun maanpäällinen taivas. Ostoslistalla on toistakymmentä kirjaa ja/tai muuta roinaa ja varauskaapissa odottelee mun nimellä mm. Harry Potterin suuri velhouskirja, pari kappaletta Muumi-kirjepaperisettiä (Pikku Myy ja Haisuli), lukuvuosikalenteri (helpottaa aikatauluttamista suuresti) ja muistaakseni myös Opiskelijan keittokirja, jonka kyllä voisin heivata sieltä. Enhän mä ikinä mitään uutta ja jännää kokkaa, vaan aina niitä samoja mössöjä!

Oon tässä kuluneen viikon aikana onnistunut hankkimaan itselleni pari kirjekaveria Jenkeistä. Yksi on Pennsylvaniasta ja toinen Californiasta, jostain pikkukaupungeista molemmat. Mä odottelen saapuvia kirjeitä kuin kuuta nousevaa, molemmat ovat nimittäin jo lähettäneet ensimmäiset kirjeet. Tätä varten mä niitä kirjepaperisettejä olenkin hommannut ja tehnyt oikein listan, että mitä kaikkea jännää "suomalaista" niille voi lähettää kirjeiden mukana. En vaan yhtään tiedä postimaksuista, eli täytynee käydä Postissa punnitsemassa noita, kun ei keittiövaakaakaan tästä taloudesta löydy.
Tän Pennsylvanian tytön kanssa läheteltiin muutaman päivää sähköposteja (37 kpl yhteensä, muutaman päivän aikana!!) ennen kuin hän sai sen kaipaamansa PO-boksin, jonne voin lähettää paluupostia. Ennen tätä hän ei halunnut lähettää omaakaan kirjettään, ettei sitten käy niin, että joudun odottelemaan iät kaiket vastausosoitetta. Juttu meillä luistaa vallan mainiosti ja ollaan tähän asti pystytty jauhamaan joistain asioista ihan jumalattomasti! Ää, en malta odottaa, tulis jo kirjeet!
(kauankohan posti kulkee Jenkeistä Suomeen?)

Sitten ikävämpiin asioihin. Äiti kuoli melkein kaksi viikkoa takaperin. Taustalla oli huonoa kuntoa (josta kuulin vasta jälkikäteen) ja kotona kaatuilua, joiden seurauksena tiedossa oli sairaalareissu (teho-osasto ja neurologian vuodeosasto tjtn) ja lopulta siirto kaupunginsairaalaan, jossa äiti sitten kuoli. Ennen siirtoa äiti oli vielä parempaan päin, yritti kovasti puhua, tunnisti vierailijat ja oli koko ajan tajuissaan. Siirrosta sitten meni ilmeisesti pahaksi..
Hoitajien asenne jäi kyllä harmittamaan siinä määrin, että tekisi mieli käydä sanomassa pari valittua sanaa. Ymmärrän kyllä oikein hyvin, ettei aika riitä välttämättä tasaisesti kaikille eikä vierailijoiden paasaamiseen varsinkaan, mutta mun mielestä "se oli tommonen ku se tuli meille" ei ole ollenkaan riittävä vastaus, kun kysytään, että miksi lupaava parantuminen ei nyt sitten jatkunutkaan ja miksi äiti on käytännössä katsoen jo kuoleman oma. Siis ihan tosi, toi on vähän niinku vastais että "en se mää ollu ja sitäpaitsi se oli vahinko"!
EI NÄIN.

Oon nyt sitten purkanut pahaa oloani pistämällä kaiken puhtini uusiin ihmisiin tutustumiseen (kirjekaverit) ja työntekoon. Eilen olin töissä kyllä kyyneleet silmissä, kun yksi asiakas alkoi riehumaan maksullisten muovipussien vuoksi. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että siirtyy asioimaan muissa ketjuissa jos en nyt laita muovipussia tähän lukiokirjojen kaveriksi ilman erillistä veloitusta ja kiukutteli mulle sitten niin pahasti, että tauko tuli tarpeeseen. Portaita alas taukohuoneeseen mennessäni pidättelin sitten kyyneliä, jotka meinas tulla jo siinä tiskillä. Valitettavasti minä en ole niiden muovipussien hinnoittelusta päättänyt, joten se ei silloin voi olla minun vikani enkä minä voi niitä lykätä kaupanpäällisinä, koska se on vastoin myymälän sääntöjä. Tunteet ovat siis mulla vähän pinnalla, mutta kaipa sekin aikaa myöten tasoittuu.

Odotettavissa on onneksi mukaviakin asioita.. palkkapäivä, koulun jatkuminen (jee, kavereita!), harrastuksen aloittaminen, kirjeiden saapuminen (ja vastausten kirjoittaminen) sekä tietysti myös parhaan kaverin häät tossa kahden viikon päästä. Näistä voinkin kirjoitella enempi seuraavassa postauksessa, palaillaan!